Bostoninterrieri Onni

Maanantai 21.1.2008

Unohdinpa viimeks sanoa että hakusanojen listalta löytyy siis myös “koiran päälle pissaaminen”. Enpä tiedä mitä tuo ihminen täältä oletti löytävänsä, mutta toivon tosiaan että kyseessä oli toisen koiran toimet…

Agilitykurssilla on nyt oltu kahden kerran verran ja kovasti on tykätty. Ekalla kerralla Onni intoili ihan hirveesti, äispä oli aivan hiestä märkä ja Onni merkkasi lopuksi putken omaksi reviirikseen. Putki tuntuu olevan pojan suosikkieste (vai telineeksikö niitä sanotaan) ja alkaa kauhee vikinä jos joku muu pääsee putkeen ja meidän pitää vaan kattoo sivusta. Toisella kerralla meni jo paremmin, äispäkin teki vähemmän kuolemaa tunnin jälkeen, eikä Onni edes merkkaillu mihinkään luvattomiin paikkoihin kun käytiin puolivälissä tuntia ulkona pissaamassa. Uskalsin viimeks laskea jopa Onnin irti kun harjoiteltiin kahdestaan hyppyjä ja pujottelua. Kyllä se kaiken teki mitä pyysin kun oli namia näkyvissä, eikä yrittäny karkailla mihinkään muiden luokse. Oon ihan varma että tää kurssi tekee tosi hyvää meille molemmille ja oon tosi tyytyväinen että mentiin. Vielä on 4 kivaa kertaa jäljellä.

Hyvin meni myös se pelätty kylpyläviikonloppu jolloin Onni roudattiin hoitoon anoppilaan. Kovasti sai kehuja kun eilen mentiin hakemaan poikaa. Oli kiva kuulla kun anoppi kertoi yllättyneensä siitä miten paljon Onni on rauhottunut. Ne kun on aina aikasemmin nähneet vaan sen vouhotuspuolen, mikä on esillä kyläilyreissuilla tai jos meillä on vieraita. Onni oli kai ollut vähän vieraskoreekin ja jättäny puremiset ja riehumiset normaalia vähemmälle. Oli myös päässy nukkumaan päiväunia mummon ja papan sänkyynkin, oikeen peiton alle… Mutta oli se silti eilen väsyny kun tultiin kotiin… Nukku koko illan eikä olis edes ulos jaksanu mennä.

Kun me seisottiin eilen siinä anoppilan ovella ja Onni tuli kattomaan että ketä sieltä tulee, niin se näytti hetken tosi hämmästyneeltä. Näytti siltä kuin se olis miettiny että “hetkinen, miten noi tuossa seisoo, mistä ne on muka tulossa, onko ne muka olleet jossain ilman mua”? Sit se ilmeisesti päätti lopettaa miettimisen ja keskittyä olennaiseen: sain paljon pusuja ja taas alkoi normaali meininki.

Niin ja olihan meilläkin miehen kanssa ihana ja rentouttava viikonloppu siellä kylpylässä. Huomasi siinä senkin miten tiiviisti Onni kuuluu meidän elämään, kun monessa tilanteessa tuli mieleen mitä Onni tekis jos se olis nyt tässä. Mutta kyl se teki hyvää kun yhden viikonlopun ajan oli taas vastuussa pelkästään itsestään. Helppo oli olla ja relata kun tiesi että Onnilla ja appivanhemmilla menee hyvin.

 

Lauantai 5.1.2008

Pakko nyt kertoa että tämäkin pävä on nähty; blogiin on löydetty hakusanoilla “olen maistanut pissaa”. Terve.

Onnin kanssa menee ihan kivasti. Saan aina tarvittaessa tukea meidän ihanalta kouluttajalta, joka paitsi osaa antaa neuvoja ääliökäyttäytymistä varten, mutta myös rauhoitella vauhkoontunutta emäntää. Nyt joululomalla ollaan vietetty Onnin kanssa tosi paljon aikaa yhdessä ja kaikki on menny hienosti. Poika tuntuu tottelevankin mua paremmin nyt 2 viikon jälkeen. Vähän hirvittää mitä tapahtuu ens viikolla kun pitää palata töihin… No, häkitys jatkukoon vielä vähän aikaa yksinollessa. Koirakirjallisuutta oon lukenu, ostin /sain joululahjaksi 3 kirjaa koiran käyttäytymisestä, kirjahyllystä löytyy nyt niin Fennell, Kaimio kuin Vilanderkin. Siinä riittää sulateltavaa kunhan ensin saa kaikki luettua. Pakko sisäistää ne ensin ja sit miettiä mitkä vinkit sopii meille parhaiten.

Huomenna mennään ensimmäistä kertaa meidän 6 kerran agility-kurssille. Toivottavasti Onni tykkää, miä oon ainakin ihan intona! Sit Onni menee ekaa kertaa koko viikonlopuksi hoitoon anoppilaan parin viikon päästä, kun isäntä osti meille kylpyläviikonlopun joululahjaksi. Oon siitäkin aika intona, mutta myös vähän mietityttää miten se tulee menemään… Onni kun ei oo ollu yötä poissa meidän luota kuin yhden ainoan kerran viime keväänä. Onneks poika on osoittanu kiitettävää itsenäisyyttä koko ekan elinvuotensa ajan, että tuskin siitä sille mitään traumoja tulee kun paikka on kuitenkin tuttu. Uus kokemus se tulee olemaan niin Onnille, mulle kuin appivanhemmillekin. Kiitos ja anteeksi jo etukäteen…

Lauantai 15.12.2007

Onnin kanssa meni jo jonkin aikaa hienosti. Mutta kun vuosi tuli täyteen, elämä alkoi taas näyttää värikkäämmältä. Onni alkoi esittää ulkoillessa sitä samaa “ääliökäyttäytymistä” kuin viime keväänä, repi hihnaa ja hyökki kohti. Toinen uhmaikä, ajattelin. Muutama viikko sitten lenkillä kun päästin Onnin vapaaksi pellolla, se alkoi hyökkiä mua kohti ja puri mua lopulta reidestä nipistyksen verran. Sen jälkeen Onni ei antanut ottaa kiinni vaan räkytti ja yritti näykkiä vartin verran kunnes läksin kävelemään “ihan väärään suuntaan” ja lopulta se luovutti. Nyt eilen ja tänään Onni on syönyt meidän lattiaan muovimattoon reiän. Tai siis kaksi. Ensin eilen siten, että Onni oli arestissa aidan takana muutaman metrin päässä minusta, ja tänään siten, että Onni oli yksin omalla alueellaan kun me oltiin saunassa. Huomenna meidän on pakko ostaa Onnille häkki, jossa se sitten on yksin ollessaan. Muussa tapauksessa meillä tuskin on enää paljoakaan keittiön lattiaa jäljellä ens viikon jälkeen. Luin äsken netistä erilaisia juttuja koirien häkeistä. Tässä pari lainausta:

“Kissaa tai koiraa taikka muuta eläintä saadaan pitää sen kuljetukseen tarkoitetussa laatikossa tai häkissä taikka muussa vastaavassa pienikokoisessa säilytystilassa vain, jos eläimen kuljettaminen, sairaus tai muu tilapäinen ja hyväksyttävä syy sitä vaatii”

“Häkissä pitämistä käytetään myös kasvatusmetodina: pentua ja nuorta koiraa pidetään häkissä aina, kun ollaan poissa, jotta se ei tekisi tuhoja kotona.

- Lyhytaikaisesti ja tilapäisesti tämä on asetuksen mukaan sallittua, sillä onhan sähköjohtoja pureksiva ja pöydille kiipeilevä pentu myös vaaraksi itselleen, mutta esimerkiksi työpäivän tai muun pidemmän poissaolon ajaksi tilanteeseen pitää keksiä laillinen ratkaisu, Tuija Saari toteaa.

Asuntoa tuhoavalle koiralle voi varata käyttöön huoneen, jonka sisustuksessa huomioidaan tuhovimma.

- Yleensä koira pysyy rauhallisempana yksin ollessaan, kun sillä on rajattu, turvallinen oma alue sen sijaan, että se vaeltaa yksin isossa asunnossa.”

“Jos koira halutaan pitää häkissä, häkin koosta on omat määräyksensä. Esimerkiksi 10 kiloa painavan koiran häkin pinta-alan on oltava vähintään kaksi neliömetriä. 40-kiloisella koko kasvaa 4,5 neliömetriin.”

Nämä lainaukset siis kennelliiton sivuilta

Meillä on rajattu aluetta, kahteen otteeseen. Ei auta. Meillä on siis tuo tekstissä mainittu “nuori koira”, joka ei kyllä pureksi sähköjohtoja (vielä), mutta seinät ja lattia on jo saaneet kyytiä. Onko meillä hyväksyttävä laillinen syy pitää Onnia häkissä työpäivän ajan? En tiedä miten pitkälle tätä pitäis viedä. Kun huoneita vuokra-asunnossa on ainoastaan kaksi (se missä on sänky ja se missä on sohva) on vähän vaikeaa antaa koiralle oma huone, jossa se voi tehdä rauhassa tuhojaan työpäivän ajan. Missä menee hyväksyttävän raja?

Huomenna käydään siis ostamassa Onnille häkki, jossa se jatkossa (toistaiseksi) viettää ne ajat kun joutuu olemaan yksin. Aion ostaa isolle koiralle tarkoitetun häkin, johon mahtuu Onnin oman pedin lisäksi myös vesi- ja ruokakupit. Kun ikää tulee vähän lisää, yritetään opetella häkistä pois. Lopulliseksi en missään tapauksessa tämän ratkaisun haluaisi jäävän. Samalla yritetään myös korjata johtajuus- tai muita ongelmia mitä meillä saattaa olla. Luen paljon kirjallisuutta aiheesta ja käyn yksityistunneilla koirankoulutuksessa. Mitä muuta voin vielä tehdä? Toiminko silti laittomasti???

Tiistai 25.9.2007

Onnin murrosikä alkoi kesällä. Ja jatkuu edelleen… Kesällä otettiin enemmän yhteen kun Onni yritti rajusti olla johtaja meidän porukassa. Nykyään kapinointi on ovelampaa ja henkisempää kuin kesällä. Kun aikani kattelin sitä riekkumista ja kun alko tuntua siltä että alkaa keinot loppua, päätin että mennään yksityistunneille vähän hakemaan asiantuntija-apua. Nyt ollaan kerran vasta käyty “vastaanotolla” ja jo muutaman päivän jälkeen näkee eron meidän arjessa.

Onnilla on tapana alkaa riehua olohuoneessa heti, jos herra ei saa omasta mielestään tarpeeks huomiota. Vanhassa kämpässä meillä oli olkkarin ja keittiön välillä ovi ja aina kun Onnilla rupes menemään yli, se pistettiin keittiöön vähän rauhottumaan. Tässä uudessa kämpässä ei oo ovea olkkarin/eteisen/keittiön välillä, ja muuton jälkeen se jäähybisnes jotenkin unohtu. Nyt on jäähyt otettu uudestaan käyttöön. Jäähyaitiona toimii keittiö/eteinen, joka erotetaan olkkarista muovisella puutarha-aidalla (joka muulloin suojelee Retkua). Vaikka aita on ainoastaan 30 cm korkea, Onni kunnioittaa sitä täysin, tyytyy kohtaloonsa ja rauhoittuu. Miten se jäähyttely pääsikin lipsahtamaan mielestä muuton jälkeen… Tunnen itteni tosi blondiks (mikä kyllä olenkin…).

Perjantai-iltana yksityistunnin jälkeen rakensin 2 kolinapurkkia. Idea on tosi yksinkertanen; kaljatölkki, jonka sisällä on kiviä, herneitä, riisiä tms. (Kivistä lähtee kovin ääni, mun mielestä se on paras sisältö.) Tölkin suu on sitten vaan teipattu kiinni. Kouluttajan kanssa jutellessa kävi ilmi, että meillä on liikakäytetty sanaa “ei” ja se on enemmän tai vähemmän menettäny merkityksensä Onnille. Nyt kun meillä on tölkki, ei tartte enää hokea ei:tä kokoajan. Kun Onni tekee väärin, tölkki heitetään lattialle mahdollisimman lähelle Onnia (kunhan ei siihen osu) ja siitä lähtee paha ääni. Onni säikähtää ja tietää tehneensä väärin. Homma toimii, koska ei oo tarvinnu kuin kerran heittä tölkki lattiaan kun Onni oli taas mielipuuhassaan kiskomassa pestyjä vaatteita kuivaustelineestä, ja ei oo sen jälkeen enää yrittäny. Myös kodin tuhoaminen on vähentyny kun tölkki on puhunu oikeissa kohdissa. Ihanaa kun ei tartte sanoa mitään (ei se sanominen oo auttanu ennenkään)!

Lenkillä Onnilla on tapana johtaa joukkoa. Sen on vaan ihan pakko mennä siellä kärjessä niin pitkällä kuin fleksi antaa myöten. Ja vetää. Kovaa. Ette ehkä uskois, mutta vaikka kaveri painaa alle 9 kiloa niin se pystyy vetämään niin kovaa että tunnin lenkin jälkeen on käsi tosi kipee. Nyt sain kouluttajalta sellasen neuvon (vetämättömyysharjoitusten lisäks) että voin kiepauttaa fleksin Onnin vyötärön ympäri kerran ja se hillitsee liikoja menohaluja. Ja se tosiaan tekee niin! Onni ei vedä juuri ollenkaan kun fleksi on tälleen “solmussa”. Tässä kuvia tästä mielettömästä keksinnöstä:

Keskiviikko 13.6.2007

Kerranki keksin jotain valittamisen aihetta tänne jostain muusta ku Onnin käyttäytymisestä. Äsken oltiin koirapuistossa… Me käydään puistossa ainakin pari kertaa viikossa ja yleisesti ottaen oon ollu tosi tyytyväinen niihin retkiin. Ihmiset on rentoja ja ottaa kaikki riehumiset ja muut siellä sillä asenteella et “tää on koirapuisto, täällä mennään koirien ehdoilla, kaikkeen pitää varautua kun tänne tulee”. Onni varsinkin kun ei oo sieltä rauhallisimmasta päästä ni aina sattuu ja tapahtuu… Nyt sillä on reilun kuukauden ollu hormoonit aika herkässä ja se yrittää köyriä suurinpiirtein joka toista vastaantulevaan urosta ja jokaista narttua. Paras oli kun se yhen kerran yritti astua täyskasvusta tanskandogia Rajasaaren koirapuistossa. Sinne samaiseen puistoon se myös kerran hävis multa ja etin sitä ainakin 15 minuuttia ennen ku kuulin sen haukun toiselta puolelta saarta. Koirapuistossa Onni myös ui elämänsä ekan kerran. Hauskoja reissuja on ollu, mut tänään saatiin vähän ärsyttävämpi kokemus.

Mentiin puistoon ja yks kaks huomasin että kaikki siellä olevat koirat on samaa rotua, jotain keskikokoista pystykorvaa. Tän havainnon tehtyäni kyselin tietysti et onko siellä joku tapaaminen menossa ja saako sinne edes muut tulla. Siihen vastattiin oikeen lämpimästi et “juu, tottakai saa tulla!” vaikka tapaaminen oliki menossa. No, mehän jäätiin sit sinne. Onni kiinnostu välittömästi niistä koirista ja hiihteli nuuskimassa ja nuolemassa vuorotellen kaikkien takamuksia. Yks nainen päätti että hänen koiransa ei tykkää Onnista ja poistu mielenosoituksellisesti siihen aidan taakse. En tiiä oisko siitä tullu mitään hampaiden näyttöä kummempaa mutta hän oli sitä mieltä että koira ei tykkää. Selvä.

No sit tuli tää varsinainen ärsytysosuus. Eräs Nainen, joka oli ensinnäkin pukeutunu niin että luulen ettei hän oo koskaan koirapuistossa aiemmin käyny, ei tykännyt siitä, kun Onni osotti kiinnostustahänen koiraansa kohtaan. Onni olis menny haistelemaan senkin takapuolta, mutta tämä nainen oli sitä mieltä että Onnin olis parempi pysyä kauempana. Nainen uhkasi lyödä Onnia kädessään olevalla talutushihnalla jos Onni ei mene heti kauemmas. Mä järkytyin tästä niin älyttömästi etten tienny miten reagoida. Yritin pitää Onnin kauempana Naisesta mut tietysti Onni kiinnostu siitä vaan enemmän kun sinne ei saanu mennä. Nainen myös vihjaili hienovaraisesti että meidän pitäis pian lähteä, kun hän ei jaksaisi kantaa koiraansa enää kotiin puistosta jos joutuu pitelemään sitä vielä pidempään sylissään. WHATWHATWHAT???? Lopulta päätin lähtee pois kun tunnelma oli puistossa niin pirun nihkee.

Kotiin päästyäni olin tosi vihanen pitkän aikaa. Jos Nainen olis oikeesti lyöny Onnia hihnallaan, en tiiä mitä oisin tehny. Ainakin huutanu varmasti täyttä kurkkua sille. Eihän Naisella oo mitään oikeutta lyödä minun koiraa, jos Onni ei oo tehny mitään pahaa sen koiralle, eikä myöskään käyttäydy mitenkään uhkaavasti. Utelias Onni on, ja ehkä myös kiimanen, mut ei se oikeuta mun mielestä lyömään sitä. Ei voi muuta sanoo ku että ihme tyyppi, kaikenkaikkiaan.

Keskiviikko 23.5.2007

ÄÄ-käyttäytyminen jatkuu edelleen, tosin pienemmässä mittakaavassa. On todellakin kokeiltu huomiotta jättämistä, useimpien koirien kohdalla se varmaan toimii mutta Onnia se ei tunnu vaivaavan yhtään. Sama meininki jatkuu vaikka maailman tappiin, tai siihen asti että multa repee housut. Kirjaimellisesti. Yhtenä päivänä lenkillä se sai taas kohtauksen ja alko repiä miun housunlahkeita. Onnellinen sattuma sinänsä, että mulla oli farkut jalassa kun olin pessy kaikki lenkkihousut aamulla. Nimittäin jos olis ollu jotkut muut housut kuin farkut, olis ne nyt entiset housut. Se repi ja puri mun jalkoja ja housunlahkeita kaikilla voimillaan, eikä huomiotta jättäminen auttanu nimittäin p****n vertaa! Yritin kyllä! En tienny oisinko alkanu itkee vai nauraa… Kun tätä oli jatkunu 5-10 minuuttia, käänsin Onnin kyljelleen ja pidin sitä paikallaan niin kauan että se lopetti puremisyritykset ja rauhottu. Ehkä se huomiottajättäminen toimis, jos Onni ei alkais näin agressiivisesti puremaan ja repimään. Kuitenkaan en halua antaa sen purra minua (tai vielä vähemmän ketään muuta) tai repiä vaatteita rikki. Vaikee siinä tilanteessa on olla vaan huomioimatta koko koiraa…

Siskolla oli samanlaisia kokemuksia oman koiransa pentuajalta. Myöskin se kaveri oli pienempänä todellinen luupää, EI:t kaikui kuuroille korville ja riekkuminen meni usein vähän yli. Nyt se koira on edelleen sama ihana luupää-kaveri, mutta tietää myös paikkansa perheessä ja uskoo kun sanotaan. Eli ei ole ilmaantunu mitään traumoja tän paikallaanpitämisen seurauksena.

Oon nyt käyttäny tätä paikallaanpitämistä parikin kertaa ÄÄ-kohtauksen yllättäessä ja selkeesti se auttaa. Ärsyttävät ääliöt vähenee ja kuitenkin Onnin into ja energia säilyy. Onni selkeesti inhoaa sitä että joutuu olemaan paikallaan eikä saa mennä mihin haluaa ja tehdä mitä huvittaa, ja just sen takia tuo paikallaanpitäminen varmasti tehoaakin. Se muistaa kyllä et jos ei usko mitä sanotaan, niin sit joutuu “arestiin” hetkeks. Ja sit tietysti edelleen palkitaan hyvästä käytöksestä.

Sanokaa vaan jos ootte jotain mieltä tästä asiasta, mielelläni kuulisin muidenkin mielipiteitä asiasta. Enhän mä oo huono ihminen Onnille?

Sunnuntai 13.5.2007

Nyt se syö! Sen jälkeen kun oltiin ensin istuttu vappuaattoilta pieneläinklinikalla päivystyksessä ja sit oltu viikko vatsatautipotilaan ruokavaliolla, Onni päätti alkaa taas syödä normaalisti. Ok, meidän panostus asiaan oli se, että annoskoot pieneni huomattavasti. Ja varmaan se paastopäiväkin vaikutti Onniin ja se tajusi että se ruoka ei ole ihan niin itsestäänselvä juttu. Että parempi syödä sillon kun sitä on tarjolla. Sen jälkeen Onni on syöny kaiken heti samantien, ruoasta riippumatta. Ihanaa. Suuri helpotus meille.

Nyt kun yhdestä kriisistä päästiin ni toinen on jo tullu tilalle. Tällä hetkellä me taistellaan lenkillä. Ostin Onnille fleksin pari viikkoa sitten kun se tekemisen puutteessa puri poikki nahkahihnansa. Lenkillä se oli jo pitkän aikaa antanu hihnan olla rauhassa, eikä ollu edes yrittäny purra sitä. Nyt kuitenki fleksin kanssa tilanne on toinen. JOKA KERTA kun me ollaan lenkillä, Onni saa jossain vaiheessa ärsyttävä ääliö -kohtauksen. Usein se tapahtuu muutama sata metriä ennen kun tullaan kotiin, mut joskus muulloinkin ja aina eri paikoissa, eli ei missään tietyssä paikassa eikä tietyssä tilanteessa. Ärsyttävä ääliö -kohtaus menee näin: Onni ryntää mua kohti ja alkaa purra hihnaa, minä kiellän, se ei laske irti, minä saan sen irrottamaan hampaansa hihnasta, se innostuu lisää ja alkaa hyppiä mun jalkoja vasten ja yrittää purra mun kenkää/lahjetta/takkia/hihnaa, hyppii vaan, pahimmillaan alkaa myös haukkua. Ei auta vaikka kävelen eteenpäin, Onni jatkaa ihan samanlailla riekkumista ja puree hihnaa. Oon yrittäny myös hämätä sitä teettämällä temppuja heti jos ääliökäyttäytymistä alkaa ilmetä (istu, paikka, maahan), mut se vaan siirtää sitä, ei Onni sitä unohda vaikka tehtäis harjotuksia pitkäänkin. Loppupelissä mulla menee kokonaan hermot ja nostan sen syliin niin että se ei pysty tekemään mitään ärsyttävää ja kannan sitä jonkin matkaa eteenpäin.

Mä uskon tosi varmasti siihen että koiraa ei saa lyödä ja että sillä ei saavuteta mitään hyvää. Kun Onni oli pienempi, se oli tosi kova puremaan ja meillä oli vaikeuksia saada sitä ymmärtämään että niin ei saa tehdä. Silloin sain neuvon että sellasessa tilanteessa voi vähän läpsästä sanomalehdellä. Olin niin epätoivonen että kokeiltiin sitä sillon ja se oli tosi tehokas, eikä siinä todellakaan koiraa lyöty (siihen en suostuis). Kun pari kertaa oli näytetty sanomalehteä, Onni tiesi jo sanomalehden nähdessään että nyt on paras lopettaa mitä olikaan tekemässä. Ja oikeesti, sillä lehdellä ei tartte edes koskea siihen koiraan; lyö vaikka lattiaan niin se riittää.

Miten tää nyt sit liittyy tuohon ulkoiluongelmaan… No ekakskin täytyy myöntää että mulla on toisinaan vähän lyhyt pinna ja oon joutunu tosiaan tekemään töitä sen asian kanssa Onnin myötä. Onni kun osaa testata mua, se tietää mitä sen pitää tehdä et se saa minut ärsyyntymään, ja tekee jotain sellasta melkein joka päivä (puremalla mun housunlahkeita, haukkumalla mulle, hakemalla pyykkejä kuivaustelineestä). Kuulin yheltä kaverilta että heidän koiransa oli myös yrittäny pomottaa perheen emäntää ensimmäisen vuoden ajan, kunnes sitten oli rauhottunu. Mua ärsyttää tää Onnin pomotus senkin takia että meillä MINÄ oon se, joka Onnin kanssa touhuaa ja on Onnin emäntä. Mies on mukana kuvioissa mut minä hoidan Onnin hyvin pitkälti itse. Kuitenkaan Onni ei oo missään vaiheessa miehelle ollu samanlainen kuin mulle: se ei koskaan räksytä miehelle, eikä koskaan roiku sen lahkeissa. Pinna kiristyy…

No siis siihen ulkoiluongelmaan… Kun tätä on nyt jatkunu päivittäin muutaman viikon ajan, on pinna kiristyny aikalailla. Tänään kun taas taisteltiin tuolla pihalla niin mun teki niin mieli antaa sille urpolle ympäri korvia ihan tosissaan!! Mä en kuitenkaan koskaan tekis niin ja tiedän että se ei edes auttais yhtään. Mutta huomenna saatan jättää lenkin väliin sen takia kun tiedän että tää ärsyttävä tyhmä inhottava !#”¤%/!)/&”#(!¤(#/%!¤(&%!”%¤”!¤#&%¤#/!&%¤”# käyttäytyminen jatkuu taas. Oon tässä tietysti miettiny pääni puhki että miten mä saan sen lopettamaan ton ääliökäyttäytymisen?? Pitääkö mun alkaa kantaa sanomalehteä lenkillä mukana ja näyttää sitä sille urpolle aina jos se yrittää ämpyillä?? Ongelmien summa on kyllä mun elämässä aina vakio…

Keskiviikko 25.4.2007

Kiitos hyvistä neuvoista kaikille. Tehtiin herkkupuuroa, joka on melkein niinku Yrjölän puuro paitsi että ei ihan. Meiän Prismassa ei ollu nimittäin hirssiä ja sit myyjä suositteli sellasta koiran puuroainesta. Tarkastin sisällön ja siinähän oli tattaria ja hirssiä ja ohraa sekä lisäks vielä riisiä ja linssejä. Hintakin on ihan kohallaan. Pussin kyljessä oli ohjekin puuron valmistukseen. Se on siis periaatteessa melkein niinku Yrjölän. Ja Onni söi! Hyvällä ruokahalulla on nyt vedelly jo muutaman kerran sitä. Ihanaa. Toivottavasti en iloitse liian aikasin…

Lisäks otin käyttöön nuo Maaritin/Fennellin neuvot ja ruokailu menee nyt aina niiden ohjeiden mukaisesti. Ei sitä riittävästi tuu ajatelleeks että miten Onni sen tulkitsee jos nyt teen niin tai näin. Aion lukee sen Fennellin kirjan että jos siitä vaikka vähän viisastuis.

Kiitos vaan vielä kerran oikein paljon. Ootte ihania ihmisiä!

Maanantai 23.4.2007

Taas on aikaa hulahtanu. Vaikeeta uskoo että Onnikka on ollu meillä vasta 4 kuukautta, niin hyvin se on paikkansa ottanu et tuntuu ku se ois ollu meillä ainaki vuoden. Ei enää osaa ees kuvitella aikaa ennen sitä. Kovasti se on kasvanukin, painaa jo jotain 7,5 kilon hujakoilla. Ihme että on kasvanu tällä menolla…

Onnille tuli sillon maaliskuun alussa eka pikku nuha; vähän aivastutti söpösti, ei paljon muuta, kesti viikon verran. Mut sit pari viikkoa sen jälkeen tuli iso flunssa (paljon räkää nenän sisä- ja ulkopuolella, hengitys takkusi, aivastelu oli jatkuvaa, pojasta veto täysin pois) jota seurasi sit kolme antibioottikuuria. Eka kuuri ei tehonnu, päin vastoin Onni meni meidän mielestä huonompaan kuntoon. Toinen kuuri sit tehosi kyllä mut ei ehtiny viedä koko tautia pois kuurin loppuessa, eli saatiin toinen kuuri samaa tavaraa heti perään.

Flunssaa kesti jonnekin huhtikuun alkupuolelle ja siinä rytäkässä vaihtui vauvahampaatkin pois. Muutakin se tauti vei: Onnin ruokahalun. Ennen tautia Onni söi tosi reippaasti ja mielellään, kolmesti päivässä, ja kaikki meni mitä eteen kannettiin. Nyt ei uppoa juuri mikään ja tätä on jatkunu sieltä maaliskuun alkupuolelta asti. Jauheliha jää kuppiin, samoin nappulat, purkkiruoka ja lihamureke. Eri merkkejä ja makuvaihtoehtoja on kokeiltu. Naudan maha meni kerran ihan kivasti. Sinänsä jännittävää on se, että jos kaadan kupista nappuloita lattialle, imuroi Onsku ne kaikki sieltä reippaasti turhia mukisematta. Kahta erilaista kuppiakin on kokeiltu, ei vaikutusta. On kokeiltu myös pitää ruokaa kupissa kokoajan, että syö sillon kun haluaa. Sillon poika saattaa syödä koko päivän aikana pari ruokalusikallista ja siinä kaikki. Kohta alkaa ottaa päähän tää jatkuva temppuilu ja kyttääminen… Mikä on kun poika ei syö???

Poika on kyllä ihan reipas ja ilonen, ei tunnu myöskään kärsivän tilanteesta mitenkään erityisesti. Mut rupelihan siitä tulee kun vähän väliä vaihtuu ruoka, eli tuskin Onni varsinaisesti nauttiikaan tästä tilanteesta. En ymmärrä mikä tän aiheuttaa! Tää on myös selkeesti vaikuttanu sellasiin asioihin kun esimerkiks se luu. Sen ekan kerran jälkeen luutkaan ei oo jaksanu kiinnostaa Onnia ku pari minuuttia esille ottamisesta, sen jälkeen hylkää ne. Outoa. Oon miettiny että voiko sillä hampaiden vaihtumisella olla jotain tekemistä tän kanssa, mut kyllä ne taitaa nyt olla jo kaikki vaihtunu eikä Onnikka syö vieläkään. Aluks kaikki ruoka meni niin hienosti ja nyt ei syö muuten ku lattialle pudonneita/pudotettuja. Pitääkö tässä rueta kylvämään kaikki sapuska lattialle että poika syö???

Jos jollain on jotain hyviä reseptejä (puuroja tai mitä tahansa muita) mitä voitais kokeilla (kupista) niin laittakaa ihmeessä kommenttina tai meilinä. Tai vielä parempi, jos osaatte arvailla mikä vois olla kyseessä tai jos on kokemuksia samanlaisesta “ruokaympyrästä”. Kommenttia mammalle, pliis. Siihen asti kylvetään iskän kanssa muutaman kerran päivässä nappuloita keittiön lattialle, josta poika voi ne napostella. Jos kaataa kerralla liikaa ni Onnille tulee epätoivo ja sit se alkaa maleksia siellä ja mulkoilla meitä syömisen sijaan. Tässä pitää olla oikeen David Copperfield että saa pojan syömään edes jotain!

Lauantai 10.2.2007

Kun kerran Onni saa kertoilla omia kuulumisiaan niin ajattelin minäkin pistää ylös omia juttuja meidän yhteisen elon tiimoilta. Harmi sinänsä että keksin tän vasta nyt, kun on tässä jo ehtiny tapahtua niin paljon kaikkea että juttua olis varmasti ollu aiemminkin… No, otamme nyt menetettyä takasin ja palaan sitten joskus tarkemmin niihin vanhoihin tapahtumiin mikäli tarpeellista. Nyt kuitenki kertaan lyhyesti ajatuksia menneiden 1½ kuukauden ajalta.

Ei se helppoa ollu aluksi, ruusuiset kuvitelmat suloisesta pikkupennun kanssa peuhaamisesta karisi aika pian. Ekan viikon ajan kun poika itki öisin keittiön puolella niin kyllä minäki itkin olkkarin sohvalla kun en ollu saanu nukuttua pariin päivään ja tilanne vaikutti niin lohduttomalta. Ja päivisin siitä puremisesta ei tullu loppua. Eihän sitä voinu edes silittää ilman että se oli ranteessa kiinni! Ihanin se oli silloin kun se nukkui ja tietysti heti herättyään, koska sillon se ei purru kokoajan. Välillä olin ite ihan rikki kaikesta, soittelin hätäpuheluita siskolle ja kyselin onko tää kaikki ihan normaalia. Olin kokoajan väsynyt ja Kimmon kanssa puhuttiin vaan ja ainoastaan Onnista ja sen tekemisistä. Onneks olin “hauvalomalla” 2 viikkoa heti Onnin kotiintulon jälkeen. Eihän siinä ois töissä jaksanu käydäkään. Noin kuukausi siihen meni, että päästiin ihan tosissaan samalle aaltopituudelle.

Tammikuun lopulla elämä Onnin kanssa oli jo enemmän sellasta, miks olin sen kuvitellutkin. Se oli oppinu paljon uusia asioita ja tottelevaisuus oli parantunu selvästi. Muutkin ihmiset sanoi että Onni oli paljon mukavampi. Kontakti oli parantunu, Onni oli oppinu temppuja (istumisen, tassun tarjoamisen ja makuulle menon lisäks se osaa myös sulkea keittiön laatikot ) ja sisäsiisteyskin alkoi olla aika hyvällä mallilla (ei tosin läheskään valmista, sisälle tulee edelleen tarpeita joka päivä). Nukkumistilannehan oli sitten ollu tosi hyvä jo sen ekan viikon jälkeen, Onni nukkuu hienosti yksin yöt keittiö-eteinen -akselilla ja myö makkarissa. Kun miäkin sain nukkua tarpeeksi, alkoi kaikki muutkin asiat tuntua paljon helpommilta käsitellä. Yksin oloon Onnia opetettiin sillon miun hauvaloman aikana, sen suhteen ei ole ollu mitään ongelmaa missään vaiheessa. Uskon että se yksin nukkuminen helpotti sitä yksin kotiin jäämistä, kun ne 2 asiaa ei eroa Onnin näkökulmasta toisistaan millään lailla.

Tammikuun lopussa löysin myös yhden hyvän keskustelupalstan, jonka lukeminen helpotti omaa oloa. Koirat.comin keskustelupalstalla olevat Pentupulinat helpotti, muillakin oli IHAN samoja kokemuksia ja tilanteita ja niistä oli selvitty. Se oli ikäänkuin varmistus puolueettomalta taholta, että elä huoli, kyllä asiat järjestyy.

Ei oo kyllä tylsää päivää ollu sen jälkeen kun Onni tuli. Se on niin Mamman Muru-Mussukka ja päivä päivältä siihen rakastuu enemmän ja enemmän. Ja toisinaan se on NIIIIIIN ärsyttävä kun se oikein kokeilemalla kokeilee rajoja ja meidän kärsivällisyyttä tekemällä erilaisia juttuja mitkä se varsin hyvin tietää kielletyksi. On se vaan niin älyttömän rakas paskapää… Nyt meille on jo muodostunu aika pitkälti omat rutiinit jotka rytmittää päivää kivasti. Tosin meidän elämä on aika epäsäännöllistä töiden ja opiskelun suhteen tällä hetkellä, mutta meillä on omat rutiinit meidän aikataulujen puitteissa. Meillä on omat ruokarutiinit sekä Onnille että meille, vaikka ihan säännöllisiä ruoka-aikoja ei olekaan. Päiväunet nukutaan yhessä sohvalla jos ollaan kotona. Kun valot sammutetaan, alkaa valmistautuminen yöhön. Pyritään sellasilla pienillä asioilla luomaan Onnille turvallinen ilmapiiri, kun ei aikataulua pystytä tällä hetkellä pitämään samanlaisena päivästä toiseen. Ja tietysti pyritään pysymään mahdollisimman johdonmukaisena.

Vaikka aina toisinaan mietityttääkin että teenkö nyt asiat oikein ja miten missäkin tilanteessa kannattais toimia, uskon kyllä et Onnilla on hyvä olla täällä meidän kanssa. Ehkä pahempaa olis jos ei yhtään kyseenalaistais omaa toimintaansa koiran kanssa. En kyllä osaa enää kuvitella elämää ilman Onnia. Kun se nyt kuorsaa tuossa koivet suorana kattoa kohti ihan älyttömän söpönä, niin unohtuu miten se taas viime yönä oli syöny keittiön seinästä palan pois… On se vaan niin ihana. Mamman Muru-Mussukka.