Niin ja lahkeessa roikkumisesta Onni saa sitä mitä haluaa, remustamista, ei se toimi huomiotta jättämisenä. Paitsi, että jos se hakee huomiota tuolla repimisellä. Jollain tavoin varmaan vois yrittää tuota Maaritin esittämää rauhoittamista. Mä sylitin Julia pentuna, jos sillä alkoi menee ns yli. Eli otin sen jalkojen päälleni selälleen ja silittelin rauhallisesta vattasta. Ensinhän se vähän aikaa rimpuili, mut melkein heti rauhoittui. Sylittäminen perustuu siihen kun emo hoitaa pentuja nuolemalla niitä vattasta, nehän rauhoittuu siitä ja usein nukahtavat.

Mielestäni tapoja opettelevat hormoonihourut murkutkin kuuluvat puistoon. Suurin osa nartuista osaa sanoa niille ‘kiitos, mutta ei kiitos’ ja niittenkin kanssa pitää vaan olla kärsivällisyyttä. Puhumattakaan nyt tollaisesta takapuolen nuuskimisesta, joka kuuluu koiran peruskäyttäytymiseen ja -tarpeisiin!

Helka sai kans paljon ÄÄ-tempauksia nuorempana. Se oli tosi ahistavaa, enkä tiennyt mitä tehdä. Tuo huomioimattomuus ei koskaan purrut Helkaankaan. Nyt kun ajattelee niin ehkä koira ei koe farkun lahkeessa roikkumista huomioimattomuutena. Sehän saa koko ajan vastetta ja oikeastaan sillä on siinä oikein mukavaa roikkua ja leikkiä!

Mä testasin vastikään Caroon tommosta paikallaanpitämistaktiikkaa, kun se tuli riehumaan mun päälle, kun makasin maassa ottamassa valokuvia. Rauhoitin itseni täysin, en käyttänyt voimaa vaan pelkästään ohjasin Caron makuulle ja pidin kättäni aika kevyesti sen päällä niin kauan, että se selvästi rentoutui. Viesti meni perille. On varmasti eri asia aggressiivisesti alistaa kuin viestiä koiralle kehollaan jotakin.

Samoin olen huomannut että selainen rauhallinen, pitkä ja hidas, ohjaava työntö pois paikasta, jossa Caro ei saa olla, auttaa koiraa ymmärtämään ja pysymään kauempana jopa ruoasta.

Olisinpa tajunnut näitä silloin kun Helka oli pieni. Olin välillä ihan hukassa ja helisemässä sen kanssa, mutta mukava koira siitä silti kasvoi! Kyllä se Onnikin siitä aikuistuu ja rauhottuu, pidä vaan pintasi!

t. Maarit

Meillä Julin ollessa puolenvuoden-vuoden vanha se hyppi meitä päin. Se oli tosi ärsyttävää. Se hyppi aina innostuessaan. Se hyppi syliin, se hyppi niskaan. Mä kysyin tuohon neuvoa Tommi Wireniltä (kirjoitettiinkohan noin) kun olin hänen naksutin-kurssilla. Sain neuvon jättää koira huomiotta, kääntää hyppijälle selkä ja olla hiljaa. Vaikka koira jatkais selkää vasten hyppimistä niin piti vain olla hiljaa ja paikoillaan. Kun Juli sitten rauhoittui ja lakkas pomppimasta se sai hillityn kehun ja makupalan, se tiesi taas olevansa hyväksytty. Tämä taktiikka tehos Juliin tosi nopeaa.

Voi olla, että tälainen vaatii vähän pinnaa, mutta mun mielestä näin “rangaistuna” koira oppii mitä se ei saa tehdä ja ennenkaikkea mitä sen ei kannata tehdä. Lauma ja sen hyväksyntä on laumaeläimelle elintärkeää!

Olen Helkan eroahdistustaipumuksen takia päätynyt lukemaan mm. Jan Fennellin kirjan Kuuntelen koiraani. Suosittelen!

Perusteoria Fennellillä on, että koiraongelmat johtuvat kadonneesta johtajuudesta/vanhemmuudesta. Yksi esimerkkitapaus kirjassa oli koirasta, joka ei syönyt: “Tämä pieni pentu oli reakoinut kiinnittymällä ruokaan, jota se piti valtansa ehdottomimpana symbolina. Siksi se partioi ruoan ympärillä kuin linnoituksen vartiomies ja melkein haastoi omistajansa syomään siitä. Siksi se ei itse koskaan syönyt kupistaan. — Miksi kukaan söisi sitä, johon sen valta perustui?” (s. 149-150)

Ehkä sairastamisen aiheuttama hyysääminen sai Onni-polon kuvittelemaan, että se on ihan oikeesti lauman pomo?

Välillä kun näitä johtajuusjuttuja lueskelee, tulee sellainen olo, että ihmisen ja koiran elämä on yhtä taistelua vallasta ja pomottamista, mutta asian voi varmaan ilmaista jotenkin muutenkin. Vaikka niin että, jos tästä tosiaan on kysymys, Onnin pitäisi oppia luottamaan uudelleen, että vain sinä vastaat lauman hyvinvoinnista ja se itse voi heittäytyä olemaan uskollinen jäsen.

Fennellin metodiin kuuluu muutakin, mutta syömisongelmissa on erityisen tärkeää noudattaa ns. eleruokintaa. Se menee näin:

- Annostele koiran ruoka kuppiin pöydällä, koiran ulottumattomissa.
- Aseta myös itsellesi jotakin syötävää kupin viereen (vaikka keksi).
- Kutsu koira paikalle ja anna sen katsella kun sinä (ja muut lauman jäsenet) syövät ensin.
- Syö rauhallisesti, äläkä kiinnitä koiraan mitään huomiota.
- Anna koiralle sen ruoka.
- Jos koira ei syö ruoka-aikana, ota kuppi pois. Uusi tilaisuus koettaa seuraavalla aterialla.

Tsemiä ja onnea matkaan syömisongelman selättämisessä!

Mun täytyy sanoa, että itse en ole onnistunut karsimaan kaikkea eroahdistuneisuutta ja välillä tuntuu, että mitä enemmän yritän sitä huonommin menee. En tiedä olenko mä jotenkin erityisen heikkoluonteisen ja epäjohtavan oloinen ihminen vai mitä oikein tulen viestineeksi Helkalle, kun alan kiinnittää asiaan huomiota… Noh, vähä vähältä…

t. Maarit