Apajilla

Mä oon löytäny tästä ihan lähimaastosta tosi hyvät pupunpapana-apajat. Ihan tässä meiän talon ympärillä on varmasti piilotettuna paljon papanakoneita kun nyt oon löytäny viime päivinä ihan sumeena herkullisia papanoita! Mä oon maistellu niitä kurmeita tuolla pihalla, vaikka äispä on kieltäny. Se ei ymmärräkään hyvän päälle, äispä kun valkkaa aina ruoat varman päälle. Miten voi löytää ikinä mitään uusia hyviä makuja jos ei maistele kaikkee uutta ja vierasta välillä? Ja sitäpaitti syöhän jotkut muutkin jossain muualla sammakoitaki, tai etanoitaki, ni miksen mä vois syyä pupunpapanoita?!? Kysyn vaan, häh?

Mä tein taas tänään sitä majataidetta, mut vieläkään äispä ei osaa arvostaa sitä. Musta tuntuu että mä nyt jakelen tässä helmiä sioille, kun ei toi äispä ymmärrä taiteesta mitään. Se ei oo tarpeeks kulttuurielli et se ymmärtäis näin hienostunutta taidetta. Lumimaisema oli, jos mahdollista, entistäkin hienostuneempi ja koko teos huokuin mun päivän aikana läpikäymää inspirmaatiota. Taiteilijan elämä on välillä tosi rankkaa, kun toi majataiteen tekeminenkään ei oo ihan helppoo. Ehkä mä nyt lepään huomisen ja odottelen uutta inspirmaatiota (ja uutta tyynyä).

28 tammikuun, 2008 | Categories: 1-vuotias, Lenkurat, Syöminen, Tuhot | 6 kommenttia