Hokattu on

Mä oon viime aikoina hokannu pari tosi mielenkiintosta asiaa. Niinku tietsikasta esmes, nyt mä ymmärrän miks äispä jaksaa tuijottaa sitä aina niin kauan. Siinä on nimittäin sellanen pieni valkonen suttu, joka liikkuu ihan mihin sattuu. Mä oon yrittäny pyydystää sitä jo monta kertaa, mut en oo saanu sitä syötyä. On kyllä nuolassu sitä, mut ei se maistunu millekään. Outoa.

Sit toiseks, oon löytäny yhen reiän. Se on makkarin seinässä korkeella ja mä en yletä siihen millään, en vaikka kiipeisin sängylle tai pöydälle. Ja sitäpaitsi pöydälle ei ees kannattais kiivetä, ei ainakaan silleen et äispä näkee, tulee tukkapöllyä sillon. Mä oon tuijottanu sitä reikää mut mitään ei oo vielä tapahtunu. Mä aattelin et jos sieltä vaikka löytyis jotain jännää, tai jos siellä vaikka olis joku. Jatkan tutkimuksia.

Kolmanneks, löysin yks päivä lenkillä ojasta jotain tosi hyvää ja söin sen. Tai melkein söin, kun äispä kaivoi sen mun kurkusta pois ja heitti menemään. Ihan hukkaan meni hyvä juttu. Sit pari päivää myöhemmin käveltiin siitä samasta kohasta, ni löysin sen herkun just sieltä, mihin äispä sen heitti! Sit söin sen tosi nopeesti, eikä äispä ehtiny tehä mitään. Hokasin, et jos löytää jotain herkullista ni sen voi löytää uudestaanki toisena päivänä, jos sitä ei heti saa syötyä.

Neljänneks ihan äsken huomasin et meidän seinässä on uloke, joka puhisee ilmaa mun niskaan. Sekin on niin korkeella etten yletä tarkempia tutkimuksia suorittamaan, mut oon tuijottanu sitä tarkkaan. Oon yrittäny silleen selvittää mitä se uloke aikoo, että onko sillä pahat mielessä. Mä en luota siihen, sehän voi olla vaikka pieniä koiria vaaniva uloke ja yrittää joku kerta syödä mut jos en oo varuillani.

11 helmikuun, 2009 | Categories: 2-vuotias, Koti, Lenkurat, Outoja juttuja | 4 kommenttia