Akiliitäjän paluu

Mä olin viettäny tänään ihan normaalin lenssupäivän kotona ja lepäilly, mut yks kaks ilta saikin jännittävän käänteen. Äispä kaivo kaapista mun repun ja laitto sinne mun nameja ja juustoo ja vinkueläimen. Vinkueläin asuu mun repussa ja sitä näkee vaan ja ainoastaan akiliitopaikoissa. Äispä laitto kanssa mulle kaulaan akiliitopannan. Mä mietin että mitä tää voi tarkottaa. Ja sitte me lähettiin automatkalle.

Kun me ohitettiin mun uimarantamettä ni mä olin IHAN varma että ollaan menossa sinne, ja vähän sanoin äispälle että ”juuuu-uuuu, tiiän kyllä minne ollaan menossa”, mut äispä sano että ”nyt et kyllä voi tietää mihin ollaan menossa” ja ajo ohi mun uimarantametästä. Sitte me huristeltiin vielä aika pitkään enkä kyllä yhtään tienny mihin oltiin menossa. Mua jänskätti vähän ku vauhti rupes hidastuu ja sit me tultiin sellaselle kentälle.

Siellä oli jotain toisia koiria akiliitämässä ja putki ja puomi ja A ja monta hyppyä. Sinne mekin mentiin ja alettiin akiliitää! Äispä oli aluks vähän ruosteessa, mut sit aika nopeesti se taas muisti mitä siellä piti tehä. Se oppi uusia juttujaki jo, aika ihme kyllä ku ei se osaa niitä vanhojakaan vielä. Mä olin ihan ässä, mä menin ihan huipusti kaikki esteet. Yks pölö este siellä oli, sellanen typerä renkula. Äispä oli ihan tosi epälookinen; en kai mä nyt mee siitä läpi jos se itekin vaan juoksee siitä ohitte! Mun pitää vähän kouluttaa äispää vielä, se ku on vielä ihan puuskuttava ja hidas ja epälookine.

6 toukokuun, 2009 | Categories: 2-vuotias, Akiliito, Ihmiset on | 6 kommenttia