Korvakutka

Mun korvaan muutti kutka. Se rupes siellä kutittaa kamalasti ja mä raaputin sitä muttei se kutka tullu sieltä pois. Sitte äispäki sano sille kutkalle että tuu pois sieltä ja yritti ottaa sitä paperilla mut ei se siltikään tullu. Sit meiän piti mennä sinne yhteen kamalaan hirveeseen kauheeseen paikkaan missä viimeks mua pistetiin piikillä. Mä en ois halunnu mennä mut äispä halus ni munki oli pakko. Tällä kertaa siellä ei onneks pistetty. Siellä oli yks täti joka anto lihipullia ja yks toinen täti joka halus nähä sen kutkan. Mä en ois halunnu että enää kukaa koskee siihe mun korvaan ni vähä yritin mönkii karkuun sen tätin käsiä. Mistä sen tietää vaikkka se täti ois halunnu muuttaa sinne mun korvaan kanssa! Ei käy! Äispä piti musta kii ja se täti katteli mun korvaa. Sitte mä sain lihipullia ja juustoo mut parasta oli ku pääsin sieltä kotii. En haluu siellä hengailla. Nih.

Sitte kotona äispäki halus kattoo mun korvaa. Se huijas mua lihipullilla ja laitto mun korvaan jotain korvalimaa! Iu! Voin nimittäin kertoo et ei tunnu kovin kivalle. Koitappa ite, ei tunnu kivalta sellane! Mut arvatkaa kuka muu ei tykkää korvalimasta? Kutka! Se on hävinny pois mun korvasta nimittäi! Vähänkö hyvä!

-Liti

30 marraskuun, 2010 | Categories: Litmanen, Taudit | 3 kommenttia